Sivut

lauantai 3. tammikuuta 2009

Joulun taikaa, uuden vuoden aikaa

Niin ne meni pyhät, ihanasti. Pikkuisen sairastimme, minä pärskin ja niistän vieläkin. Siiri sai silmätulehduksen ja tapaninpäivänä sitten käväisimme lääkärissä. Antibiootit auttoivat nopeasti ja muutenkin neiti oli vaivastaan huolimatta oma aurinkoinen itsensä. Ihanan urhea. Pukkikin kävi ja varsinkin Siiri oli ollut tosi kiltti. Äidin mielestä Siirin paras joululahja oli syöttötuoli, mutta Siiri itse taitaa pitää enemmän uusista ihanista leluista, varsinkin Nalle Puh-kirja on hyvä(ä). Äidin paras lahja oli Siiriltä ja Isiltä, äidinmaidonkorviketta ja leluja Afrikkaan. Siiri pääsi myös istumaan pukin syliin, oli muuten ainoa lapsista, joka uskalsi. On se niin reipas! Sylissä pitäjiä on Siirillä riittänyt muutenkin näin pyhien aikaan, välillä on pitänyt aivan vuoroja jakaa. Saa nähdä, miten neiti suhtautuu, kun arki alkaa ja ollaankin taas kahdestaan täällä kotona.



Vuodenvaihteeksi saimme kutsun Menkijärvelle ystävien sukutilalle. Mikä ihana paikka! Juuri sellainen, kuin joskus haluaisin itsellenikin. Sijainti voisi tosin olla jossain vähän lähempänä...



Uudenvuodenaatto sujui leppoisasti saunoen ja syöden, valoimme tietenkin myös tinat ja olipa meille järjestetty pieni ilotulituskin. Rakas siskoni muisti minua hauskalla viestillä, joka on nyt pakko kirjoittaa tähänkin, vaikka moni teistä on sen varmaan saanut myös. "Täällä minä juon raketteja ja räjäyttelen shampanjaa niinkun vappuna kuuluukin. Olen valanut monta kiloa nakkeja ja syönyt paljon tinaa. Hyvää vaihdevuotta 9002. " Osui ja upposi, sillä juuri noin voisin kuvitella itseni epähuomiossa tässä (toivottavasti joskus ohimenevässä) dementiassa toimivani. Viihdyimme vieraana niin hyvin että jäimme myös toiseksi yöksi. Edellisuutenavuotena isäntäpariskuntamme koukutti meidät Sing Star-peliin, tänä vuonna vuorossa oli Guitar Hero. Ihan huippuviihdykettä!

Siiri sai tilalla ensimmäisen kunnon kosketuksensa koiriin, kun seurueeseen kuuluivat myös nelijalkaiset Alli ja Olga. Äitiä taisi kohtaaminen pelottaa enemmän, mutta onneksi koirat olivat kilttejä. Siiri seurasi niiden touhuja mielenkiinnolla ja odotankin jo parin vuoden päästä (kuuroille korville) kaikuvia pyyntöjä omasta pienestä lemmikistä. Koirat eivät olleet muuten talon ainoita nelijalkaisia. Kuten kaikissa vanhoissa taloissa, myös tällä tilalla eleli hiiriä. Kammoni niitä kohtaan huipentui, kun kotiin lähtiessä imuroin ja törmäsin imurilla pieneen hiiren raatoon! Kutsuin apujoukot paikalle, jotka sitten noukkivat tämän 'hiiren' lattialta tyynesti vain todistaakseen, että se oli puunpala. Mutta ihan kuolleen hiiren näköinen.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me ollaankin jo malttamattomina odoteltu uusia kirjoituksia. Hennan huomiot ovat nyt lomailleet jo tarpeeksi kauan :) Ihana paikka tuo sukutila! Siirille halipusuja, ja myös muulle perheelle.

Anonyymi kirjoitti...

Nopeastipas nuo pikkuiset kasvavat, niin oli jo ison tytön oloinen, terävänä koiran vieressä ihaillen.
En yhtään ihmettele vaikka Siiri jo aikaisemminkin pyytäisi koiraa, oli niin mukavan näköinen koira(kin). Kiitos blogivierailustasi...teen limehtävänoranssiset sulle!

Henna Rantasaari kirjoitti...

Minna: Vai jo riittää lomat... Kuten puhuimme, niin mullahan on koko ajan loma :)

Vilukissi: Kiitos samoin, tulen varmasti vierailemaan toistekin. En malta odottaa omia lämmittäjiäni, ihanan näköisiä!