Sivut

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Laatua vanhustenhoitoon


Kolumni Eparissa 19.9.2012

Hallitus pääsi vihdoin sopuun vanhuspalvelulaista, hyvä niin. Keskustelu siitä on valitettavasti keskittynyt lähinnä hoitajamitoituksen ympärille. Se on sääli, sillä vanhustenhoito on niin paljon muutakin kuin laitoshoito. On hyvä, että suositukset hoitajista on nyt annettu, toivottavasti ne kantavat myös käytäntöön. Laitoshoidon parempi resursointi ei kuitenkaan saa olla pois vanhusten muista palveluista. Onneksi hoitajamitoituksen kanssa samaan aikaan sovittiin myös kotihoidon laatusuositusten valmistelusta.

Vanhustenhoidon järjestämistä mietittäessä tulisi ennenkaikkea kiinnittää huomiota kokonaisuuteen. Vanhukset ovat oikeutettuja monenlaisiin palveluihin, jotka kaikki tulevat eri paikoista. Saman vanhuksen luona saattaa päivän aikana vierailla usean eri ammattiryhmän edustaja. Aamulla talonmies tulee ja auraa pihan, jotta seuraavaksi tuleva siivooja pääsee perille porraspäähän asti. Siivoojan lopetellessa tuodaankin jo päivän ruokia. Iltapäivällä oveen saattaa koputtaa vielä sairaanhoitaja, joka mittaa verenpaineen. Parhaimmassa, tai pahimmassa, tapauksessa nämä kaikki kulkevat autolla useiden kymmenien, jopa satojen kilometrien päästä. Aikaa ja rahaa kuluu, eikä kenelläkään oikein ole aikaa jäädä juttelemaan ja kuuntelemaan, mitä vanhukselle oikeasti kuuluu.

Ammattirajojen hälventäminen ei liene ammattijärjestöjen mieleen, mutta olisiko mahdollista, että tätä liikennettä vähän järkeistettäisiin. Myös vanhustenhoidossa voitaisiin pyrkiä niinsanottuun yhden luukun järjestelmään. Pienellä organisoinnilla ja ehkä lisäkoulutuksella saataisiin aikaan järjestelmä, jossa sama ihminen voisi hoitaa asioiden ja tehtävien sijaan vanhusta. On selvää, että kaikki terveydenhoitopalvelut eivät näin hoituisi, mutta aika harva vanhuskaan päivittäin tarvitsee niin erikoista hoitoa. Verenpaineen ja sokeriarvojen mittaaminen varmasti onnistuu hieman vähemmälläkin koulutuksella. Muu päivittäin tarvittava apu on luonteeltaan sellaista, että hoituisi varmasti yhdeltä henkilöltä helposti.

Ja vaikka kaikki nämä yllä luetellut henkilöt eivät kävisikään kylässä päivittäin, vaan vaikka kerran viikossa, on silti varmasti tehokkaampaa, jos yhtä vanhusta hoitaa viiden ihmisen sijaan yksi tai kaksi. Useampi asia hoituu samalla ajelulla ja väliin jää ehkä jopa aikaa vaihtaa muutama sana ja tutustua. Tehokasta, mutta myös laadukasta. Se lienee kuitenkin tärkeintä.

Ei kommentteja: