Sivut

perjantai 4. tammikuuta 2013

Uuteen vuoteen

Jotain uutta, jotain vanhaa. Niitä tuo tämä vuosi mukanaan. Aloitin muutokset jo pienellä paluulla työelämään. Virkistävää! Mutta kyllä oli kiva tulla kotia, istua leikkihuoneen lattialle ja vaan olla ja nauttia. En mä vielä täältä mihinkään halua lähteä.

Iso muutos on hyppy varavaltuutetusta varsinaiseksi. Se on menoa nyt, ei ole helppoja hetkiä tulossa. Nyt, jos koskaan sitä soppaa pitää kuitenkin olla hämmentämässä. Kun leikataan, pitää katsoa, että leikataan oikeasta paikasta, muuten kakku kaatuu kokonaan. 

Päivitin kuvanikin, oli ehkä aikakin, edellinen oli neljän vuoden takaa. On muuten uusi kuva otettu siellä Filmiinassa, jota joulukalenterissakin kehuin. Kirjoittaminen jatkuu. Olen jo hyvässä vauhdissa tunnisteidenkin lisäämisessä. Vielä pari vuotta vanhimmasta päästä puuttuu, mutta lisäilen niitä pikkuhiljaa. Jos tämän vuoden loppuun mennessä olis kaikki listattu?

Tuokoon teidänkin vuosi mukavia muutoksia, mutta pysyköön ne kaikista tärkeimmät. Siinä lienee tarpeeksi tavoitetta itse kullekin. 

1 kommentti:

vilukissi kirjoitti...

Oikein hyvää loppuvuotta sinulle ja koko perheellesi!