Sivut

torstai 23. toukokuuta 2013

Valtuustoblogi: Kulttuuri jätti jäljen


Seinäjoen kaupungin kulttuuritoimi kutsui meitä valtuutettuja tutustumaan kaupungin kulttuuripalveluihin Taidehallille. Jo kutsu oli vaikuttava, saimme sen livenä edellisessä valtuuston kokouksessa, musiikin ja draaman keinoin. Ohjelmassa oli koululaisten musiikkiesitys, kulttuuristrategian esittelyä ja työpaja, jossa sai kokeilla omaa luovuuttaa. Paikanpäällä pääsi seuraamaan myös vauvojen värikylpyä. 

Meille esiteltiin uusi, kuvassa näkyvä kulttuuripalveluiden logo. Mielestäni loistava. Pidin myös  toisesta sloganista: pieniä kosketuksia, suuria vaikutuksia. Tämä porukka tuntuu oikeasti tietävän, mitä se tekee. Heillä on yhteinen tahto, jonka toteutumiseksi tehdään töitä. Hatunnosto!

Koko tilaisuus oli siis järjestetty pelkästään meille valtuutetuille. Valtuutetuista jälki ei kuitenkaan tarttunut kovinkaan moneen. Paikalla oli lisäkseni kaksi muuta valtuutettua. Vähän jo melkein hävetti.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei! Todellako vain kaksi valtuutettua paikalla! Se on surullista.Tämän ajan henkisen tilan seuraukset paljastuvat vasta muutaman vuoden kuluttua. Miten päättäjät osaavat PÄÄTTÄÄ asioista joista eivät tiedä mitään? Kiitos että sinä olit läsnä.

Terveisin Raili Peltonen