Sivut

maanantai 7. syyskuuta 2015

Turvatonta ilman turvapaikanhakijoitakin

Tein kaksi viikkoa sitten valtuustossa aloitteen yhdessä sosiaalidemokraattien ja vasemmiston kanssa vastaanottokeskuksen perustamiseksi Seinäjoelle. Allekirjoitin myös Seppo Lammen (kd.) aloitteen kiintiöpakolaisten ryhmän ottamisesta Seinäjoelle. Sen jälkeen on sattunut paljon.

Luettuani Ilkka-lehden verkkosivuilta äsken Kauhavalla järjestetystä yleisötilaisuudesta koskien vastaanottokeskuksen perustamista entisen varuskunnan tiloihin en voi enää olla kirjoittamatta ajatuksiani. Lehden mukaan keskustelussa oltiin huolissaan siitä, kuinka turvattomuus lisääntyy eikä lapsia voi enää päästää piemällä ulos raiskausten pelossa. Tänään aikaisemmin kauhavalainen vararehtori totesi Ilta-Sanomissa, ettei pakolaisia ja koululaisia voi missään nimessä laittaa samalle alueelle, koska mitä tahansa voi silloin sattua.

Minä sain valtuuston kokouksen ja aloitteen jättämisen jälkeen lukea keskustelupalstalta olevani isänmaanpetturi, joka ei ajattele seinäjokisten parasta. Samassa yhteydessä julkaistiin myös osoitteeni ja puhelinnumeroni ja kehotettiin vierailemaan, jos vaikka muuttaisin mieltäni. Nyt keskustelu on poistettu, siitä tehtyjen useiden ilmoitusten jälkeen.

Minä pelkään näitä kantasuomalaisia uhkaajia enemmän, kuin yhtäkään maahanmuuttajaa tai turvapaikanhakijaa. Näiltä suomalaisilta tuntuu puuttuvan täysin kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Ja se on pelottavaa.

Maailmalla on hätä. Se hätä on jotain sellaista, jota minä en osaa pahimmistakaan uhkailuista huolimatta kuvitella. Tämänhetkinen tilanne ei ole kestävä, se on selvää. Ei ole normaalia, että ihmiset joutuvat jättämään kotinsa, koska siellä ei ole turvallista. Ja varmasti joukossa on varmasti myös niitä, joilla ei todellista hätää ole. Minä haluaisin monen muun lailla, että tähän tilanteeseen tulisi muutos. Se vaatii kuitenkin oikeanlaisia poliittisia päätöksiä. Niissä menee aikaa. Nyt hädässä olevia ihmisiä nuo päätökset eivät auta, he tarvitsevat apua nyt.

Ei siis käytetä aikaamme ja energiaamme tappeluun siitä, miksi turvapaikanhakijoilla on kännykät tai miksi he eivät jääneet sotimaan maansa puolesta. Autetaan heitä saamaan elämä takaisin raiteilleen ja keskitytään sen jälkeen tekemään ja vaatimaan sellaista politiikkaa, jolla vastaavanlaiset joukkopaot voidaan estää.

Ei kommentteja: